Suomalaisia tekstiilisuunnittelijoita ja pääasiassa kansainvälisiä asiakkaita kohtauttava muotoiluagentuuri Patternsfrom Agency Oy täytti nyt keväällä vuoden, vaikkakin toimintaa on harjoitettu vuodesta 2015 lähtien. Koska lähtökohtaisesti emme myy kuoseja vaan käyttöoikeuksia niihin, on toimintamme herättänyt paljonkin kysymyksiä sekä muotoilijoiden että asiakasyritysten keskuudessa.

Kuvittajat ry on ottanut vahvasti kantaa vallitseviin suunnittelijoille epäsuotuisiin korvauskäytänteisiin. Suomalaisen Työn Liitto, jonka jäseninä myös me olemme, kampanjoi tällä hetkellä näkyvästi vastuullisuuden puolesta aihetunnisteella #vastuullisuusteko. Tiesitkö, että aidosti vastuullinen toiminta ulottuu läpi koko tuotantoketjun, myös kuosisuunnittelijoihin ja heille maksettavaan reiluun korvaukseen tehdystä työstä?

Järjestämmekin nyt syntymäpäiviemme jälkimainingeissa aiheen tiimoilta webinaarin ja kutsumme sinut mukaan!

Printtikuosin reilu hinnoittelu -webinaari 9.6.2020 klo 15-16.

Kertaamme erilaisia kuosikaupan toimintamalleja sekä esittelemme hinnoittelumallin, joka on ollut käytössä Patternsfrom Agencyssä jo vuosia. Se on reilu sekä asiakkaalle, että suunnittelijalle.

***PÄIVITYS! Tapahtumaan on ilmoittautunut nyt jo 100 henkilöä, joka on teknisesti webinaariin osallistujien maksimimäärä. Lähetämme tämän hetken jälkeen ilmoittautuneille linkin webinaaritallenteeseen live-webinaarin jälkeen. Kiitos mielenkiinnosta aihetta kohtaan!***

Webinaarin kieli on suomi ja se järjestetään Zoomissa. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään 7.6.2020. Esityksestä tehdään tallenne, jonka linkki jaetaan kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille jälkikäteen.

Printtikuosin reilu hinnoittelu on osa Kuosikaupan digitalisaatio -hankkeen webinaarisarjaa, johon on saatu Business Finlandin rahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteisiin.

Tervetuloa!

Pin It on Pinterest