Business Finlandin “koronarahoitus”, eli Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa sai myös meidät liikkeelle. Koska rahoitus ja sen kohteena olevat hankkeet ovat aiheuttaneet keskustelua valtakunnan medioissa, avaamme asiaa omalta kantiltamme.

Patternsfrom Agencyssä korona ei ole näkynyt akuuttina kriisinä. Asiakasprojektimme pyörivät omalla painollaan – uusia projekteja tulee ja vanhoja saadaan valmiiksi. Suunnittelijamme työskentelevät omissa työtiloissaan, joten edes toimistoa ei tarvinnut sulkea. Toki koronalla on ollut vaikutusta: kaikki kansainväliset alan messut on peruttu hamaan tulevaisuuteen ja yritykset tiukentaneet budjetteja koskien suunnittelupalveluiden ostoa, mutta jokaisessa uudessa toimeksiannossa on silti päästy hyvään yhteisymmärrykseen koskien koronan mukanaantuomia epävarmuustekijöitä.

Patternsfrom Agency Oy perustettiin maaliskuussa 2019. Siitä lähtien ja jo ennen sitä olemme panostaneet aktiivisesti liiketoiminnan kehitykseen. Viikkopalavereissa käymme läpi pienempiä ja suurempia kehityskohteita, jotta pystyisimme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Monet kehityshankkeet jäävät ideoiksi, sillä tulorahoituksemme ei ihan vielä mahdollista villeimpien ideoiden täytäntöönpanoa. Maaliskuun lopussa kävimme läpi kaikki kehitystarpeet menneiltä kuukausilta, loimme nipun uusia ja niputimme niitä sopivasti yhteen. Vaikka meillä ei akuuttia kriisiä ollutkaan, ymmärsimme rahoituskriteereitä huolellisesti tavatessamme, että tuki on tarkoitettu kehittämisrahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteisiin. Häiriötilannehan markkinoilla on käynnissä, sillä suuret ja vakiintuneet myyntitilaisuudet, sekä messut että henkilökohtaiset tapaamiset matkustusrajoitusten vuoksi, ovat hamaan tulevaisuuteen asti peruttu. Tästä huolimatta yritykset ostavat sekä printtikuoseja että suunnittelupalveluita, sillä kulutus ei ole pysähtynyt seinään.

Huhtikuun alussa laadimme Kuosikaupan digitalisaatio -hakemuksen, joka kattoi neljä osaa: nettisivu-uudistuksen (koska nykyisiä sivuja ei saa vanhentuneen teknologian vuoksi enää päivitettyä kaikilta osin, lisäksi kaivataan hakukoneoptimoitua sisältöä), kuosiarkiston digitalisoinnin (hyödynnämme nyt noin 600 upeaa kuosia muistinvaraisesti), webinaarisarjan (kohderyhmänä sekä kansainväliset asiakkaat että suomalaissuunnittelijat) sekä selvityksen kansainvälisten kuosimessujen järjestämisestä virtuaalisesti. Yhdessä ja erikseen nämä parantavat Patternsfrom Agencyn asiantuntevaa ja innovatiivista yhteistyökumppanimielikuvaa niin kotimaan kuin globaaleilla tekstiilisuunnittelumarkkinoilla parantaen sen kilpailukykyä.

Hakemusta tehdessä rahoituskriteerit olivat jo muuttuneet tiukemmiksi. Meille oli selvää, että emme ehkä saisi rahoitusta, sillä vaikka kaksi agenttia edustaa kymmentä suunnittelijaa, ei yrityksen palkkalistoilla ole ollut vielä koskaan kukaan: kaikilla toimijoilla on joko oma yritys tai he toimivat kevytyrittäjinä laskutuspalveluiden kautta. Meillä ei myöskään ole yhtään vahvistettua tilinpäätöstä. Koska rahoitushakemus oli erittäin yksinkertainen, päätimme silti yrittää: 15000 euron ulkopuolinen rahoitus mahdollistaisi aikaisemmin mahdottomilta tuntuvat kehityshankkeet, se mitä menetämme on rahoitushakemuksen tekemiseen tuhrattu aika n. 2 tuntia. Mikäli hanke hyväksyttäisiin, olemme päättäneet sijoittaa lähes 4000 euroa yrityksen varoja hankkeen toteuttamiseen. Omaan työhön emme rahoitusta hakeneet, sillä meille tärkeämpää on käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita.

Kului päiviä, kului viikkoja. Aina välillä kävimme tarkastamassa hakemuksen tilan Business Finlandin Asiointipalvelussa. Koska hakemusta on mahdollista muokata päätöksentekoon asti, lisäilimme muutaman selventävän sanakäänteen. Ensin arvioitu päätöspäivä oli toukokuun puolessa välissä, mutta päivän lähestyessä sitä siirrettiin kesäkuun alkupuolelle. Soitimme hankkeen nimetylle käsittelijälle kysyäksemme tilanteesta ja josko hakemus kaipaa lisäselvittelyjä. Saimme jo tässä vaiheessa tietää, että nettisivu-uudistusta ei tulla rahoittamaan, sillä se on kiellettyä markkinointikulua. Lähetimme myös muutaman lisäselvityksen koskien juurikin verkostomaista työskentelytapaamme.

Vihdoin toukokuun lopussa saimme päätöksen – se oli positiivinen!

Jee! Ainoa aavistuksen verran kehityshankkeessa askarruttava asia on se, että hankeaikaa on kulunut nyt jo kaksi kuukautta, eli puolet koko ajasta. Olemme käyttäneet ajan päätöksen odotteluun, sillä emme uskaltaneet ryhtyä hommiin ennen virallista rahoituspäätöstä. Business Finlandin “koronarahoitus” mahdollistaa ilmeisestikin toimenpiteet heti hakemuksen jättöhetkestä lähtien – tämä ei ollut meille ihan selvää.

Seuraavat viikot tulevat olemaan erittäin työntäyteisiä, sillä hankeaika meidän osalta kestää vain 1.8.2020 asti. Sinällänsä tämä on ok, sillä painotimme hakemuksessa sitä, että globaaleiden kuosimarkkinoiden uusjako on käynnissä juuri nyt ja että mahdollisuuksiin pitää reagoida nopeasti. Kaksi ensimmäistä webinaaria on tulossa jo ensi viikolla – toinen englanniksi ja toinen suomeksi. Niihin on ilmoittauduttu Japania ja Hong Kongia myöden – mukaan ehtii vielä! Olemme myös aloittaneet virtuaalimessujen selvitystyön. Mikäli aihe koskettaa sinua, käy vastaamassa lyhyeen kyselyymme aihetta koskien!

Otamme ilolla ja kiitoksella vastaan vinkit ja tarjoukset koskien kuosiarkiston digitalisointia sekä kansainvälisiä virtuaalisia kuosimessuja. Meihin saat yhteyden esimerkiksi yhteydenottolomakkeen avulla.

Pin It on Pinterest